Tästä tämä siis alkaa, tämä kirjoittaminen. Koko ikäni olen kirjoittanut, lähinnä vihkoseen päiväkirjaa. Siitä on vierähtänyt tovi, ja iski taas sellainen tunne, että pitää päästä purkamaan ajatuksiaan parhaalla tavalla: kirjoittamalla. Kirjoittaminen on siitä ihana laji, että saa rauhassa miettiä miten sanansa asettelee, voi pitää tuumaustauon ja keskittyä muuhun välillä jos haluaa, ja kirjoittamisessa on mukana näköaisti paljon paremmin kuin puheessa. Kirjoittaminen on intensiivisempää kuin puhuminen, se tosin on yksinäistä puuhaa, toinen saa tietää mitä ajattelet vasta luettuaan tekstin. Ja chattaillessä pitää sitten vielä odottaa, että saa tietää mitä se toinen ajattelee, odottaa, kun hän kirjoittaa.

Päätin hypätä askeleen eteenpäin tuosta vihkoon raapustetusta päiväkirjasta, siirryn tällaiseen laajennettuun päiväkirjaan. Laajennettu, jaettu, ihan miten vain.

Tajusin taas, että olen alkanut liian kaunopuheiseksi tai jotain. Ei varmaan kukaan jaksa netissä selaillessaan lukea analyysiani kirjoittamisen luonteesta. Pitäisi olla räväkkä. Olen sitäkin. Kyllä. Mutta en tänään, en tällä hetkellä.

Ihminen ei ole vain yhtä asiaa, en minäkään. Ihminen voi olla asioiden vastakohtia täynnä, mutta silti näyttää aika yksiulotteiselta. Jokin ominaisuus hyppää esiin vuorollaan, mutta perusluonne säilyy kuitenkin taustalla.

--------------------------------------

Tästä tämä siis alkaa. Pitää vain odottaa ja katsoa, mihin tämä johtaa.