Antti, eli kihlattuni tulee huomenna tänne Tampereelle. Olosuhteiden pakosta kun meillä on tällä hetkellä etäsuhde... Näen hänet taas pitkästä aikaa. Odotan tapaamista niin innolla, etten malta mennä nukkumaan, mikä on huono juttu, sillä minun pitäisi herätä huomenna klo. 9 että pääsen häntä vastaan juna-asemalle. Huomenna kun on vapaa töistä... Ja tiistaina ja keskiviikkona. Vasta torstaina töihin. Aikaa viettää luksusaikaa kullan kanssa! Kello on jo yli yksi yöllä, ja pitäisi ihan oikeasti mennä nukkumaan, mutta ei väsytä yhtään, sitä vain iloitsee huomisesta. Tätä menoa valvon koko yön, ja olen ihan puhki kun Antti tänne vihdoin saapuu. Ei minusta hirveästi ole iloa, jos vain nukun koko päivän. Hmph.

Aiomme mennä ulos syömään, jahka hän astuu junasta Tampereen kamaralle. Ei ole vielä hajuakaan, että minne, katso sitten mihin maha vie. Muuten varmaan menee aika höpötellessä ja toisen huomioon ottamisessa. Saa nauttia toisen läheisyydestä pitkästä aikaa. Minulle tekee hyvää saada viettää aikaa Antin kanssa, ollut juuri isän kuolinpäivä ja mieli maassa. Muuta en niin kaipaakaan kuin oman rakkaan rutistusta. Mutta etäsuhde onnistuu, kun toista rakastaa tarpeeksi ja toiseen pystyy luottamaan täysin. Välillä vain tuntee olevansa yksin...

Sitten ei olekaan taas tietoa, milloin seuraavan kerran tapaamme, ainakin joulun vietämme yhdessä, mutta näemmekö ennen sitä, sitä en tiedä. Puhetta on ollut itsenäisyyspäivästä. Tämän etäsuhteen jaksaa, kun miettii, että kunhan saan kouluni käytyä, niin meillä on loppuelämä aikaa asua yhdessä...